keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Porukassa on voimaa

Eilen saatiin kasattua ikkunapuutarha ihan ikkunalle asti. Oli siinä hommaa ja kirjaston ilmaiskonsertin jälkeen tuli uupumus ja uni tuli ennen kuin kerkesin tilannetta päivittelemään. Pätkin letkut ja testailin tuon veden virtauksen toimivuutta ja hyvinhän se toimi!





Tuo teippi oli kyllä mainio apu tiivistyksessä. Kierros kierteiden ympärille ja loppuihan se tippojen tippuminen! Sitten olikin aika kokeilla pullojen kiinnitystä ikkunaan ja muovinarujen solmiminen osoittautuikin toimivaksi ratkaisuksi.


On se nätti kuin sika pienenä. Hienoin asia kuitenkin oli iltapäivän talkoot, jossa pienessä ajassa rupattelun lomassa kasattiin koko komeus ikkunalle asti! 10 pullon kaiverruksessa olisi yksin mennyt koko päivä.


Siinä se aika menikin rattoisasti. Ikkuna sattui olemaan just eikä melkeen sopivan korkuinen neljälle kasvatuspullolle. Myöhemmin pitää vielä vähän siistiä noita naruja ja kärtsäillä solmut hieman tiiviimmäksi.


Siinäpä olisi sitten kahdeksalle kasville oiva alusta ruokkia yhtä kerrostalon asukkia ja ehkä muitakin. Tämä on kuitenkin jatkuva prosessi, joten tulevaisuudessa voi tehdä vaikka ja mitä hienosäätöä!


Siinähän se ensimmäinen salaatti jo kasvaakin. Tai riutuu ennemminkin. Tuli tuossa hommattua jo siemeniäkin sekä savisoraa, että pian onkin kylvön aika!